27.8.17

Minustako opettaja?

"Minustako opettaja?" Hmm... Pohtiessani rovaniemeläisenä lukiolaisena vuosituhannen taitteessa tulevaisuuden toiveammattejani tai vielä Lapin yliopistosta vasta valmistuneena hallintotieteiden maisterinakin urapolkujani ajatus opettajana työskentelemisestä tuntui kaukaiselta. Olin yliopisto-opintojeni alusta lähtien yllättävänkin tietoisesti rakentanut tietynlaista alue- ja elinkeinokehittäjän profiilia. Toisin kuin moni enempi kunnalliseen hallintoon tähdännyt, painotin opinnoissani hallintotieteen ja johtamisen rinnalla kaupallisempia aineita kuten markkinointia ja viestintää. Tosin jo silloin minulla oli hyvin vahva ajatus siitä, että koen palkitsevampana auttaa muita kehittymään ja kehittämään esimerkiksi yritystoimintaansa, kuin että olisin itse "kädet savessa" yrittämässä tai toteuttamassa jotakin yksittäistä projektia a:sta ö:hön. Ehkä minulla on taipumusta neuvoa ja avustaa muita.



Kehittäjästä kouluttajaksi

Yliopisto-opintojeni puolivälin jälkeen minulle avautui mahdollisuus päästä työskentelemään uuden osaamiskeskusohjelman parissa. Sisäministeriö oli 1999 aloittanut alueellisen innovaatiotoiminnan kiihdyttämiseksi ohjelman, jolla haluttiin tukea alueita eri puolella Suomea tunnistamaan alueellisia, monialaisia klustereita. Lapissa, Rovaniemellä, tällaiseksi keihäänkärjeksi valikoitus elämysteollisuus. Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskuksen (LEO, myöh. LEO Finland; nyt osin House of Lapland) tehtävänä oli auttaa matkailu-, muotoilu-, kulttuuri- ja teknologia-alan yrityksiä ja muita tahoja kasvattamaan jalostusastettaan yhdysvaltalaisten strategiakonsulttien, Joe Pinen ja James Gilmoren, elämystalousajattelun hengessä ja tunnistamaan monenkeskisesti ja monialaisesti uusia innovaatiotoiminnalle otollisia rajapintoja yksialaisen ja yhdenkeskeisen arjen pyörittämisen sijaan.


Projektisuunnittelijan, projektipäällikön ja asiantuntijatehtävissä keskeinen ja erittäin luontevanakin pitämäni osa oli kouluttaminen yrityksissä, projekteissa, kunnissa ja yhdistyksissä. Lisäksi teimme tiivistä yhteistyötä triple helix -mallin mukaisesti koulutus- ja tutkimussektorin kanssa, ja toimin myös vierailevana opettajana eri koulutusohjelmissa, hankeyhteistyön rinnalla. Hyvin varhaisessa vaiheessa uraani olen siis päässyt kokeilemaan opetustyötä - ja olen sen kokenut palkitsevana.
Tutkimuksen ja kehittämisen synteesiä
LEOssa viettämän nelivuotinen pätkä oli erittäin antoisa ja opettavainen. Viimeisessä projektissani pääsin tutustumaan laajasti pohjoissuomalaiseen eri alojen tutkijayhteisöön. Siitä olikin sujuvaa vaihtaa Lapin yliopistoon, Turismi työnä -tutkimusprojektin, jonka rahoittajana oli Suomen Akatemia. Halusin tehdä jatko-opintoni, ja tässä projektissa siihen avautui hyvä mahdollisuus palkkatyönä.


Tutkimustyön ohella myös yliopisto-opetus oli mukana työnkuvassani. Hallintotieteen lisensiaatiksi valmistumiseni jälkeen palasin astetta-paria kehittämisorientoituneempaan suuntaan vaihtaessani Rovaniemen ammattikorkeakouluun yliopettajan tehtäviin. Samaan aikaan sain olla mukana rakentamassa edistyksellistä kolmen asteen koulutusyhteistyötä, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutissa (MTI), jossa on mahdollista edetä matkailualan saralla tarjoilijasta tohtoriksi. Omalla kohdallani väitöskirjatutkimus on jäänyt kirjoitusvaiheeseen, ja olenkin huomannut, miten itsekuria ja pitkäjännitteisyyttä vaativaa puuhaa se onkaan. Uin kuin kala vedessä pikemmin kuitenkin aavistuksen dynaamisemmissa työympäristöissä. Uskon kyllä väitteleväni vielä tohtoriksikin tässä. Jos alle nelikymppisenä! Kun kerran aiempi tavoite, alle kolmikymppisenä, on ylittynyt jo jokin aika sitten.


Koen saaneeni nimenomaan ammatillisen korkeakoulutuksen parissa parhaiten toteuttaa itseäni alue- ja elinkeinokehittäjän visioin. Miellyttävimmät työtilanteet ovat olleet toisaalta sellaisia, joissa olen saanut tiiviisti työskennellä yritysten kanssa ja tukea niiden kehittämistyötä tutkimuksellisin ja innovaatiotoiminnan keinoin. Tässä erityisen palkitseva instrumentti on ollut laaja kattaus työelämäläheisiä opiskelijaprojekteja.


Projektityöstä pitkäjännitteisempään oppimisen mahdollistamiseen



Opetustyö ja opettajana työskenteleminen ovat siis olleet tiivis osa työtäni koko. Nyt kohta 15 vuoden kehittäjän, kouluttajan ja opettajankin kokemuksella voin sanoa, että olen löytänyt oman paikkani ammatillisen korkeakoulutuksen parista. Olen pannut merkille, että opettajia on AMKeissakin moneen lähtöön, ja heitä motivoivat erilaiset asiat. Toiset ovat tulleet "vetämään tän kurssin" ja moni kokee olevansa töissä opiskelijoita varten. Osa tietysti myös hakee paikkaansa vielä, mutta itselläni on ollut hyvin kirkkaana ajatus työelämän eteenpäin viemisestä ja jatkuvasta kehittämisestä. Koen olevani töissä Suomella, en niinkään opiskelijoilla. Opiskelijat ovat yksi tärkeä väline "ikuisuusprojektissani", mutta en usko, että meillä on aikaa - tai kukaan jaksaa odottaa - siihen, että maailma muuttuu opiskelija kerrallaan. Siksi pidänkin kovin tärkeänä sitä, että saamme AMKeissa, miksei myös koko korkeakoulutussektorilla, aikaan ns. rintamahyökkäyksiä, joissa kolmijakoinen tehtävämme opetuksen, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) ja aluevaikuttavuuden muodoissa lyövät nykyistä huomattavasti tiiviimmin kättä. Niinkuin ei pelkällä teknologiajohtajuudella enää voiteta globaalia kilpailua kansakuntien, alueiden tai yritysten välillä, ei pelkällä opetuskeskeisyydellä kyetä uusiutumaan riittävän nopeasti ja laaja-alaisesti.

2 kommenttia:

  1. Näin se elämä kuljettaa. Hyvin moni ammatillinen opettaja ei ole ajatellut päätyvänsä näihin hommiin, mutta ura on kuljettanut. En minäkään vastavalmistuneena kauppatieteiden maisterina olisi tällaista urakehitystä osannut kuvitella saati suunnitella.

    VastaaPoista
  2. Jep, juuri näin. Kiitos kommentistasi, Heikki.

    VastaaPoista

Mitä sie aattelet tästä?